Suunnitelmissa oli rauhoittaa Eetu vuolua varten, mutta luovuin ajatuksesta, kun aineen antamisesta alkoi tulla suurempi haaste kuin itse vuolu. Sen verran jännitystä aikaansaatu rauhoitekiista aiheutti, että Eetu suhtautui uuteen ihmiseen vielä varovasti. Luotti minuun silti vielä niin paljon, että piiloutui kengittäjää selkäni taakse. Hetken pakoilun jälkeen alkoi kuitenkin nenä toimia, ja nami maistui suoraan kengittäjän kädestä. Kengittäjään ja työkalupakkiin tutustuttiin rauhassa, ja sen jälkeen jalat nousivat nätisti. Tasapainoa joutui hieman hakemaan takasia hoidettaessa, joten kolmijalkapomppujakin nähtiin pari. Toista takakaviota varten tasapainoa tuettiin nojaamalla vastapuolelta, ja sitten Eetu seisoikin täysin paikoillaan vuolemisen ajan.

Kaviohuoltoon siis kuului tänään vain manikyyri. Eetu saa olla ilman kenkiä siihen asti, että kavioiden kulumisen takia on niille oikeasti tarvetta. Kavio jätettiin teräväreunaiseksi ja karheaksi, jotta talvikeleillä on paremmin pitoa. Pari namia vielä reippaalle pojalle suoraan kengittäjältä, niin tästä "lääkärikäynnistä" jäi hyvä mieli :)

Eilen pakkasella ja tänään lumisateessa ja pienessä kiireessä käytiin vain lyhyellä lenkillä: ison tien varressa ihmettelemässä autoja ja asfaltin huminaa. Fleeceloimi on vielä vaiheessa, kuten kuvasta näkyy, mutta hyvin pysyi lenkin ajan päällä ihan vain pikakiinnityksellä.

IMG_5118.jpg

Tänään lenkin jälkeen Eetu tutustui Yodaan, joka on toinen "tallikissoista".

IMG_5142.jpg

-Elina