Päätettiin tänään yhdistää eilisen osa-alueet: Tehtiin koko pidempi lenkki aisojen kanssa. Vähän mentiin latvasta puuhun, kun rengas piti raahautuessaan aikamoista meteliä ja liukui kaltevissa kohdissa sivusuunnassa. Eetulla siis riitti häiriötekijöitä. Kuitenkin päästiin vain muutaman sätkyn kautta maaliin asti.

IMG_6741.jpg

Viimeisen pätkän sulaneempaa hiekkatietä ja polun metsän läpi Eetu sai tallustella ilman ilmatyynyalusta ja pesun jälkeen jäähdyteltiin vielä vähän lisää. Eetu oli aika väsyä poikaa, kun ei jaksanut korviakaan nostaa Riinan heilutteluille. Vettä saatiin juotettua ämpärillinen, kun laitettiin nappuloita pohjalle ja leivänpaloja päälle. Meinaakohan Eetu kasvaa vielä enemmänkin, kun vaikuttaa pikkuisen takakorkealta? :D

IMG_6775.jpg

-Elina