Joulukuussa Eetun ostamista mietittiin pari päivää, ja Eetu haettiin toisena päivänä ostopäätöksen jälkeen. Hevonen asui ensin lainakarsinassa, kun pihaton suunnittelua ja rakennustöitä riitti aamusta iltaan koko vajaan kahden viikon ajan. Työmäärä oli aikatauluun nähden aika valtava, ja joka aamu ja ilta käytiin moikkaamassa Eetua tallilla.

Ennen vain kesähevosia asuttanut pelto tarvitsi hieman pohjatöitä, jotta savimaalle pystyi rakentamaan ja pinta kestäisi kavioita kosteillakin säillä. Puita piti kaataa rakennusten ja traktoritöiden tieltä, kun honkeloa koivua on saanut kasvaa pellolla aika tiheään.

WP_20141211_001.jpg

Kaikki hakettimesta läpi menevä puutavara risuista 20-senttisiin runkoihin haketettiin takaisin maahan. Hakkeen ansiosta pinnaksi ajettu sora ei heti kadonnut mutakerrokseen. Uutta sähkökaapelia kaivettiin maahan noin 50 metriä. Meillä ennen kanalanakin toiminut vanha puurakenteinen työmaakoppi siirrettiin varastoksi ja huoltotilaksi, ja pihattokarsina rakennettiin sen kylkeen.

DSC_0153.jpg  DSC_0148.jpg  DSC_0150.jpg

Perjantaina 19.12.2014, kun Eetu oli sovittu haettavaksi kotiin, tarhan aluetta ei ollut vielä haketettu. Samoin sora puuttui, ja katoksen toinen päätykolmio oli laudoittamatta. Eetu oli tarkoitus hakea klo 14, kun Riina tulisi suoraan koulusta tallille, mistä tulisimme kolmistaan kotiin. Aamu valkeni 9 aikaan, ja siitä asti riitti töitä  yhdellä 10 minuutin kahvi- ja välipalatauolla melkein kello 15:een asti. Aloitin laudoituksesta, kun isä kaatoi lisää puita. Sitten haketettiin lisää ja levitettiin enemmän soraa. Tarhan tolpat painettiin maahan kaivurin kauhalla.

19122014511.jpg

Olinkin lopulta vain tunnin myöhässä, ja olimme Eetun kanssa kotona sopivasti ennen pimeää (kts. postaus Pihattoon!). Muun muassa kattohupaa laitettiin paikalleen vielä viikonloppuna, kun asukas oli jo kotiutunut. Tarhassa on osin maapohja, osin haketta, ja etualalla suurinta kulutusta kestämässä on soraa. Kaikenlaista pientä hommaa on riittänyt vielä matkan varrella varaston sisustamisesta heinäkaukalon laittoon ja aitatolppien lyhentämiseen. Jotain on myös huomattu tarvittavan vasta kokemuksen kautta, esimerkiksi Eetu oli rapsuttanut itseään portin ylälautaan ja valuttanut sen toisesta päästä auki, joten portteihin laitettiin lukot.

IMG_4815.jpg  IMG_4781.jpg

Juoksutusympyräkin on haavelistalla, mutta maan sulamisen myötä on tarkoitus ainakin laajentaa Eetun lautatarhaa, ja kesäksi laitetaan koko pellon ympäri sähköt. Eetun vaan pitää oppia pysymään sähkön sisällä! Vielä ei tiedetä, mitä se siitä ymmärtää :D

-Elina