Eetun oikeaan poskeen oli kengityspäivän aamuna ilmestynyt patti (kuvassa Riinan käden yläpuolella). Eläinlääkäri kävi tänään tarkistamassa suun. Todennäköisesti turvotus liittyy hampaiden vaihtumiseen, mutta suussa ei syyllisiä näkynyt. Rauhoituspiikin antamisessa oli koko käynnin suurin homma, kun Eetu päätti alkuunsa, että lääkärin ei tarvitse neulalla tulla lähelle. Edestakaisin tallaaminen ja naruissa venkoilu jatkui ruokaämpärinkin kanssa. Rauhoituttuaan antoi koluta suuta ja raspata hampaat suunnilleen niin kuin täysijärkisen kuuluu, vaikkei ihan unten mailla ollut toisenkaan piikin jälkeen. Homman jälkeen Eetu jäi tarhaan heräilemään pariksi tunniksi ennen kuin pääsi taas syömään.

IMG_7574.jpg  IMG_7791.jpg

-Elina