Viikonloppuna tehtiin tuttavuutta autoihin. Lauantaina jännintä olivat mopo ja skootteri, mutta isomman moottoripyörän ääni olikin jo tutumpi. Pikkuautot Eetu päästää mallikkaasti ohi, jos ne nyt eivät ihan kohdalla kaasuttele, ja silloinkin vain katsoo niitä pahasti. Bussikin päästiin näkemään turvallisesti sivutieltä, ja tienvarren metallikaiteesta tuli kaveri, kun olin hypellyt sen yli ja istahdin siihen hetkeksi. Muutamia päiviä sitten tuli hiekkatiellä vastaan kuorma-auto perävaunuineen, joka hieman aiheutti jännitystä Eetulle. Ohitus tapahtui molemmin puolin hitaasti, eikä Eetu sätkyillyt muutamaa sivuaskelta enempää, vaikka vielä perävaununkin takaa kuului paineilman puhinoita.

IMG_9655.jpg

Sunnuntain paluuliikenteessä olikin jo enemmän ihmeteltävää, kun oli enempi myös niitä, jotka eivät välittäneet hidastaa yhtään, mutta edelleen pikkuautojen kanssa ei ollut ongelmia. Vastaan kuitenkin tuli myös kuorma-auto, ei mitenkään vauhdikkaasti mutta melko nopeasti ilmestyen, ja Eetu hetken mietittyään päätti väistää kärryineen ja minä kyydissä ojan puolelle. Pienen (märän ja risuisen) kierroksen jälkeen reitti löytyi takaisin tien reunaan, mihin sain Eetun pysäytettyä ja Riina oli vastassa auttamassa meidät pientareelta tien puolelle. Pikaisen tsekkauksen jälkeen matka siis jatkui hieman särmikkään mutta nopeasti siitä tasoittuneen Eetun kanssa. Kuorma-autoja ei onneksi enää tullut vastaan, vaikka yritettiinkin laatia sotasuunnitelmaa niiden varalle. Hieman pärisevämmän harrikan kuski oivalsi sopivasti alamäessä ollessaan laittaa koneen kiinni kokonaan. Vautsi!

Oman pihan kuorma-auto ei ole ollut Eetun aikana liikenteessä, joten suhinat ja sihinät ovat olleet Eetulla vähissä, lähinnä roska-auton varassa. Taitaa olla minullekin kuorma-autoilun kertauskurssin paikka, niin pääsen huitelemaan ees taas tarhan viertä.

Ei kypärättä reissuun!

IMG_9660.jpg

-Elina