Perjantaina 1.4. Eetu haettiin kotiin.

Eetu otti automatkan aika rauhallisesti eikä turhaan stressannut, vaikka potkujen ja hirnahdusten skaala matkan aikana menikin tutun kaavan mukaan: "tääl on vähän tylsää" - "voisin jo tulla pois" -"hei kuuletteko, haluun ulos nyt!". Kuvat on otettu autoon mennessä ja autosta tullessa.

IMG_7627.jpg  IMG_7657.jpg

Eetu tajusi heti, mihin oli tullut, ja osasi hienosti seisoa hoitopaikalla matkakuteita riisuttaessa. Vapaaksi päästyään se kulki tarhaa ristiin rastiin nenä maassa ja jäi tarhan päissä tuijottelemaan ympäristöä. Parin tutkimuskierroksen jälkeen Eetu oli saanut tarkistettua, keitä oli käynyt kylässä, ja sitten oli heti mutakylvyn aika.

IMG_7665.jpg  IMG_7690.jpg

IMG_7682.jpg

Eetu asettui muutamassa minuutissa syömään heiniä, ja me purimme tavaroita autosta varustehuoneeseen. Lähtiessämme Eetu huuteli peräämme ja otti pari spurttia. Se esitteli muutamaan kertaan oikein mallikkaita lännenratsastuksesta tuttuja "sliding stopeja" päätyaitaa vasten, kun laukasta pysähtyminen vaati mutaisella alustalla vähän enemmän jarruttelua. Parin tunnin päästä Riina lähti kävelemään ilman satulaa naapurustoon, että Eetu pääsi muistelemaan, mitä kaikkea mutkien ja metsien takaa löytyikään, ja Eetu lönkötteli tosi rauhassa koko lenkin. Eetu muisti heti, miten iltaruokaa varten pitää kiertää tarhan pikkupuolelle :)

Lauantaina Riina ratsasti vähän vauhdikkaammin, eli Eetulla oli ohjelmassa laukkamäkiä.

Sunnuntaina kävin ratsastelemassa noin 20 minuutin pätkän pihapiirissä. Kävimme myös kiertelemässä joulukuusipellolla, minkä yhtä reunaa Riina syksyllä käytti laukkasuorana, ja eiköhän Eetu pistänyt kiitolaukaksi heti, kun reitti avautui mutkasta viimeisen kuusen takaa.

Maanantaina Riina teki esteistä jumppasarjan pihaan. Tiellä laukannostot alkoi sujumaan jo tosi hyvin. Eetu alkaa tajuamaan, miten laukkaa pyydetään. Muutenkin Eetu on viimeisen kuukauden aikana alkanut myös ratsastaessa tajuamaan, että laukka on oma askellajinsa, jota on joskus kivakin mennä. Keltainen ämpäri esteen tolppana oli Eetun mielestä tosi jännä, ja esteet uudessa paikassa oli muutenkin epäilyttäviä, niin aluksi piti käydä haistelemassa kaikki. Pari kertaa esteet ylitettiin taluttaen ja sitten Riina nousi selkään. Ensimmäinen kerta selästä käsin meni vähän huonosti, kun taas se keltanen ämpäri oli niin pelottava, mutta lopuksi päästiin kaikki neljä estettä (joista kaksi oli maapuomeja) nätisti yli. Korkeutta ei ollut kuin 20-30cm, kun ensin treenataan tekniikkaa ja lähestymisiä ja sitten vasta korkeutta.

Iltapäivällä tarhan siivouksen jälkeen annoimme Eetulle keltaisen jumppapallon, mistä se ilahtui ihan näin paljon...

Esitys1.jpg

IMG_7822.jpg

Kävi myös näin, kun se yritti vauhdista pallon kanssa samanlaisia pomppuja: Etujalat lähti alta, pikainen kierähdys kyljen kautta toiselle ja takaisin ja möyrien takaisin jaloilleen...

Esitys1.jpg

...ja vähän nolona ja hämmentyneenä heti taas pallon perään.

Riehumisten jälkeen otettiin Eetu seisomaan koppiautoon. Ensin palkattiin, kun Eetu tuli autoon ja laitettiin portit kiinni. Välissä pääsi käymään tarhan puolella ja sitten mentiin uudestaan autoon ja laitettiin luukut kokonaan kiinni. Eetu oli autossa sen aikaa, kun peruutin auton pois tieltä, että isä pääsi ajamaan pihaan. Sen jälkeen odottelimme vielä, että Eetu rauhoittuu autossa kunnolla ennen kuin otettiin se ulos.  Eetun seisoessa nätisti Riina käveli autolle ja antoi porkkanan, ja lopuksi sai osan iltaruuastakin syödä kopissa. Pois tullessa odotettiin joka vaiheessa, että Eetu oli rauhassa ja malttoi kuunnella, mitä tehdään seuraavaksi. Viimeinen porkkana annettiin pois tullessa sillalle pysähdyttäessä, ja Eetu seurasi iltaruokaämpäriä kiltisti tarhaan.

Tallikissa Yoda oli tosi kiinnostunut Eetusta autossa.

IMG_7840.jpg  IMG_7842.jpg

-Elina